Tilin Takojat

Olemme yrittäjien puolella ja mukana menestyksessä alusta alkaen.

Henkilökohtaisempi lähestymistapa mahdollistaa sen, että osaamme auttaa paremmin. Palvelun laatu on toimintamme perusta.

Palvelemme kaikenkokoisia ja eritaustaisia yrityksiä. Meille ei ole väliä oletko pieni, suuri, ulkomaalaistaustainen tai jonkin tietyn toimialan yritys. Jos olet yrittäjä, olet menestyjä - ja tervetullut meille.

Ota yhteyttä Ota yhteyttä Tutustu palveluihimme
Neuvottelukuluja aiheutuu tavallisesti yrityksen sisäisistä neuvotteluista, esimerkiksi eri viranomaistahojen, kirjanpit...

16.10.2022

Neuvottelukuluja aiheutuu tavallisesti yrityksen sisäisistä neuvotteluista, esimerkiksi eri viranomaistahojen, kirjanpitäjän, tilintarkastajan tai muun yritystoiminnan asiantuntijan kanssa. Myös erilaiset kokoukset, palaverit ja tapaamiset asiakkaan kanssa voidaan lukea neuvottelukuluiksi. 🤝⁠⁠Perusperiaate on, että neuvottelukulut syntyvät oman yrityksen sisällä. Joissakin tapauksissa neuvottelukuluja voi kuitenkin syntyä myös neuvotellessasi asiakkaidesi kanssa ja tarjotessasi heille jotakin pientä ja tavanomaista. Tavanomainen tarjoilu neuvottelujen aikana katsotaan neuvottelukuluiksi, jonka saat vähentää verotuksessa kokonaisuudessaan. Jos järjestät esimerkiksi pikkujoulut yrityksesi omille työntekijöille ja jos pystyt todentamaan, että tarjoilu pikkujouluissa on ollut kohtuullista, voit vähentää tarjoilun aiheuttamat kulut verotuksessasi kokonaisuudessaan. 📝⁠⁠Neuvottelu- ja edustuskulujen suurin ero on siinä, että kun edustuskulut muodostuvat aina yrityksen ulkopuolisten sidosryhmien aiheuttamista menoista, niin neuvottelukulut aiheutuvat tavallisesti oman yrityksesi sisäisistä neuvotteluista. ⁠⁠
< takaisin
OTA YHTEYTTÄ