Tilin Takojat

Olemme yrittäjien puolella ja mukana menestyksessä alusta alkaen.

Henkilökohtaisempi lähestymistapa mahdollistaa sen, että osaamme auttaa paremmin. Palvelun laatu on toimintamme perusta.

Palvelemme kaikenkokoisia ja eritaustaisia yrityksiä. Meille ei ole väliä oletko pieni, suuri, ulkomaalaistaustainen tai jonkin tietyn toimialan yritys. Jos olet yrittäjä, olet menestyjä - ja tervetullut meille.

Ota yhteyttä Ota yhteyttä Tutustu palveluihimme
Ensimmäiset veronpalautukset ovat tulleet jo tileille. 💰 Henkilöasiakkaiden verotus valmistuu nyt neljättä vuotta jo...

11.07.2022

Ensimmäiset veronpalautukset ovat tulleet jo tileille. 💰⁠ ⁠ Henkilöasiakkaiden verotus valmistuu nyt neljättä vuotta joustavasti, eli eri henkilöillä eri aikaan. Siksi veronpalautusten tai mahdollisten jäännösverojen eli mätkyjen määräpäiviä on tänäkin vuonna useita. Ensimmäiset saavat veronpalautukset heinäkuussa, viimeisimmätkin joulukuussa. 🎄⁠ ⁠ Miksi veronpalautuksia tulee? 🤔⁠ 👉🏼Jos olet maksanut vuoden aikana liikaa veroja, saat ylimääräisen osuuden takaisin veronpalautuksena. Veronpalautuksia maksetaan asiakaskohtaisesti sitä mukaa, kun verotus valmistuu. Näet veronpalautuksesi maksupäivän ja määrän OmaVerosta ja verotuspäätöksestä.⁠ ⁠ #tilintakojat #tilitoimisto #tietoatakojilta #oulu
< takaisin
OTA YHTEYTTÄ