Blogi

Virkistysjuhlien verotus

17.11.2018

Pikkujoulujen verotus täh? Normaalille kaduntallaajalle taas niin utopinen asia, mutta yrittäjille normi shittiä.

Pikkujoulujen tai virkistysjuhlien täytyvät olla tavanomaiset, eli jokavuotisia spektaakkeleja, että mentäisiin porukalla Las Vegasiin, saattavat olla turhan yliampuvat. Edellä mainittu esimerkki, ei myöskään sovi kustannusten puolesta, koska tapahtuman kustannusten täytyvät olla kohtuullisia per henkilö. Tapahtuman täytyy olla avoin kaikille, eli kaikki pitää kutsua eikä ketään saa jättää ulkopuoliseksi. Erittäin tärkeää on myös että määräysvalta on työnantajalla, eli työnantaja järjestää pikkujoulut tai työryhmä, joka on vastuussa juhlien järjestämisestä on aktiivinen rooli.

Eli kootusti neljä asiaa täytyy pitää mielessä:

  • tavanomainen

  • kohtuullinen kustannus/henkilö

  • tapahtuman avoimuus kaikille työntekijöille

  • työnantajalla määräysvalta

TVL 69§ pykälän säännöksestä voi lukea lisää tästä:

 

Haluan myös painottaa, että monet yrittäjät saattavat ajatella, että eihän yksi pikkujoulu vuodessa, voi kiinnostaa verottajaa. Kuitenkin kun lasketaan kokonaiskustannuksia ja tapahtuman luonnetta, saattavat verottajan tulkinnat yllättää. Seuraavaksi kuitenkin pari esimerkkiä, jossa verottaja on vienyt asian eteenpäin hallinto-oikeuteen:

KHO: 20.6.1998/1229

KHO: 2015:98

Nämä esimerkkitapaukset ovat kaikki päätyneet vastaajan hyväksi, mutta jokaisen yrittäjän olisi hyvä tietää, että mihin vedetään viivat, mikä on hyväksyttävää, mikä ei.

 

Meidän Pikkujoulut olivat tavanomaiset!

Ei välttämättä toivottu palaute työnantajan järjestämistä Pikkujouluista, mutta verottajan kannalta olisi enemmän kuin bueno.

Tavanomaiset virkistystoimintana pidetään työnantajan kustantamia yhteisiä pikkujoulu-, kesä- tai muita vastaavia tilaisuuksia. Juhlia ei kuitenkaan voi järjestää joka päivä, joka viikko (olisi kyseinen yrityskin varmaan konkursissa aika nopeasti, jos työntekijät ja pomot juhlii päivästä toiseen), joten niiden kustannukset ja järjestämistiheydet täytyvät olla kohtuulliset.

Jos tapahtumapaikka on jossakin muualla, kuin työntekijän varsinaisella työpaikalla, voi työnantaja kustantaa matkakustannukset matkalaskua vastaan tapahtumapaikalta kotiin. Tämä on rinnastettavissa työmatkaan.

 

Kohtuus palkitaan myöskin verottajan silmissä

Virkistys- ja harrastustoiminta voivat olla esimerkiksi satunnaisia virkistyspäiviä tai säännöllisesti toistuvia etuja, esimerkiksi työnantajan toimipaikalla vieraileva liikuntaohjaaja/hieroja. Mitään euromääräistä rajaa ei ole määritelty, ja sen takia kulut voivatkin vaihdella eri yhtiömuodoista ja toimialoista riippuen.

Armoton mainosspämmäys: Hieronnasta puheenollen, jos haluat tukea paikallista ja nuorta yrittäjäpariskuntaa, käy meidän asiakkaalla Hyvinvointikeskus Kuntoliikkeessä. Olen itse testannut sekä Ellan että Tomin hieronnat, ja myös Tilin Takojien työntekijät voivat kerran kuussa käydä hieronnassa työnantajan piikkiin. Aivan mainio etu työntekijöille ja työnantajalle, istumatyö on kuitenkin kirjaimellisesti perseestä. Panostaminen työhyvinvointiin, on ehdottomasti hyvä sijoitus 😊

Takaisin asiaan: Erittäin paljon painoarvoa on sillä, että paljon tapahtumaa varten hankittujen palvelujen, tilojen ja välineiden kustannus  on työntekijää kohden per tapahtuma ja vuositasolla.

Järki päässä etenkin pienissä yrityksissä, että mikä on kohtuullinen kustannus virkistys/pikkujouluille. Esimerkiksi kolmen osakastyöntekijän reissu Las Vegasiin, tuskin on kohtuullinen kustannus/työntekijä.

Jos kuitenkin kokonaiskustannukset eivät ole vuositasolla kohtuuttomat, yksittäiseen työntekijään kohdistuvien kustannusten määrällä ei ole painoarvoa, kun arvioidaan kohtuullisuutta. Ja tämän takia myöskään täsmällisiä eurorajoja ei ole määritelty.

 

Avoimet ovet kaikille

Pikkujoulujen tai virkistystapahtumien täytyy olla suunnattu kaikille palkansaajille. Ketään ei saa jättää kutsumatta, silloin tapahtuma ei ole avoin kaikille.

Toimitusjohtaja, hallituksen jäsenet ja esimerkiksi toiminimiyrittäjä voivat myös osallistua verovapaasti juhliin.

Mutta toiminimiyrittäjä, ei voi järjestää yksikseen pikkujouluja, koska silloin etu katsotaan yrittäjälle itselleen, jolloin se ei ole verovapaa.

Juhlat voidaan järjestää myös osastoittain, ja juhliin ei ole pakko osallistua.

Jos juhlat järjestetään vain tietylle porukalle, se rinnastetaan palkkaan.

Eli kaikki mukaan, yhdessä on muutenkin hauskempaa.

 

Kaikki mukaan, ai oma mies tai vaimokin?

Kyllä verolainkoukerot yltää kaikkialle, myös tähänkin aiheeseen.

Jos puolison/perheenjäsenen osallistuminen on tavanomaista ja saatu etu kohtuullista, on myös puolison/perheenjäsenen osallistumisesta aiheutuvat kustannukset verovapaita.

Työntekijän puoliso saattaa esimerkiksi osallistua työnantajan virkistystoimintana järjestämiin tavanomaisiin kesä- tai joulujuhliin.

Mutta lähtökohtaisesti TVL 69 §:n verovapaus koskee vain henkilökuntaa – yrityksen henkilökuntaan kuuluvan henkilön perheenjäsenelle tai puolisolle annetut edut ovat lähtökohtaisesti veronalaista tuloa (KHO:1997:53) – tällainen tulo on yrityksen henkilökuntaan kuuluvan henkilön saama palkkatulo, koska etu on saatu tämän palvelusuhteen perusteella.

 

Yhteistyökumppanien osallistuminen

Tilaisuuksiin osallistumista ei yleensä ole katsottu veronalaiseksi tuloksi, kunhan edelleen kyse on tavanomaisesta ja kohtuullisesta tapahtumasta. Yhteistyökumppani on kuitenkin edustamassa omaa yritystään, joten osallistumisen luonne on erilainen kuin henkilökunnalla.

TVL 69§:n verovapaus koskee vain henkilökuntaa- yhteistyökumppaneiden osallistumisesta juhliin ei ole erikseen säädetty, joten arviointi tapahtuu tulon veronalaisuutta koskevien yleisten normien perusteella.

 

Virkistysjuhlat ja -lahjat työnantajan tuloverotuksessa

EVL 7§ - vähennyskelpoisia ovat elinkeinotoiminnassa tulon hankkimisesta tai säilyttämisestä johtuneet menot ja menetykset. Näihin lukeutuu henkilökuntajuhlat, kunhan ne pysyvät edellä mainittujen rajojen sisällä.

EVL 8§ - edellä 7§:ssä tarkoitettuja vähennyskelpoisia menoja ovat muun ohessa:

ilmoittelusta, asiakaslehdistä ja -julkaisuista, tavanomaisista mainoslahjoista, mainostilaisuuksista ynnä muusta sellaisesta johtuneet menot.

Muulle kuin henkilökunnalle annettuja luonteensa mukaan joko edustusmenoa tai mainoslahjaa- arvioidaan EVL 8 §:n perusteella. Edustusmenoja voi vähentää 50% tuloverotuksessa ja ALV:ia ei saa vähentää lainkaan.

 

Missä Tilin Takojat viettää pikkujouluja?

No me päätettiin mennä omaperäisesti pakohuoneeseen testaamaan, että miten fiksuja kirjanpitäjät loppujen lopuksi ovatkaan? Kieltämättä kirjanpitäjät todistivat olevansa ihan suht fiksuja.

Ja sen jälkeen korjattiin yhteensä neljän ihmisen vääryys, kun eivät ole käyneet vielä Ostroferiassa syömässä. Ostroferian yrittäjät Jenny&Jussi näkevät hirmuisesti vaivaa raaka-aineiden hankkimiseen. He pyrkivätkin siihen, että kaikki raaka-aineet tulisivat lähikunnista ja tuoreus on valttia. Jenny&Jussi tekevät ruuasta taidetta, käykää siis ehdottomasti testaamassa.

Instagramissa ja Facebookissa näette kuvina, miten meidän Pikkujoulut sujuivat <3

PS. Siniselle Possulle löytyi ihan legit joululakki Gran Canarialta <3

Terveisin Honi

 

 

 

 

Article image
< takaisin
OTA YHTEYTTÄ