Blogi

MISTÄ YRITYS VOI HAKEA RAHOITUSTA/TUKIA KORONAN AIHEUTTAMAAN POIKKEUSTILANTEESEEN

28.03.2020

 

On ollut vähän epäselvää yrittäjille, että kuka voi hakea koronan aiheuttaman poikkeustilanteen hoitoon mitäkin tukea ja mistä. Kieltämättä tälläkään hetkellä, ei ole täysin kaikki käytännöt vielä lyöty lukkoon ja seuraavalla viikolla varmasti selviää lisää esimerkiksi yrittäjille suunnatusta työttömyystuesta. Tässä blogissa haluamme avata selkeästi mitkä ovat rahoituksen ja tuen raamit ja ehdot, kuka voi niitä saada ja miten paljon.

Ensi viikolla varmasti tarkentuu entisestään rajaehdot ja käytännöt hakuprosessien suhteen, mutta hyvä olisi jo nyt jokaisen miettiä rahoitus- ja tukivaihtoehtoja, käydä jo mielessään läpi miten yritystä kannattaa jatkoa ajatellen kehittää ja markkinoida. Nyt kun kulutus ja ostokulttuuri muuttui kertaheitolla, on myös yritysten aika nopeutetusti sopeutua vallitsevaan tilanteeseen.

 

Mistä yritys voi hakea tukea yritysmuodon ja yrityksen koon perusteella?

 

Rahoitus ja tukimuodot erilaisille yhtiömuodoille

 

 

PANKIT/MUUT RAHOITTAJAT

Ensimmäisenä kannattaa olla omaan pankkiin yhteydessä, jos tarvitset siis käyttöpääomarahoitusta. Pankeilla on nyt valtuus myöntää lainaa enemmän, mutta edelleen lainaa myönnetään vaan sellaisille yrityksille, joilla on siis talous terveellä pohjalla ja sillä on edellytykset selviytyä lainavelvoitteista. Jos siis tarvitset omaan kassaan reserviä, ole omaan pankkiin ensimmäisenä yhteydessä.

 

FINNVERA

Finnvera turvaa pääasiassa pienten ja keskisuurten yritysten käyttöpääomatarpeita ensisijaisesti alkutakauksella, pk- takauksella ja Finnvera-takauksella.

Suoria lainahakemuksia Finnvera ei käsittele tällä hetkellä.

Alkutakaus on tarkoitettu max 3 vuotta toimineille yrityksille, ja pankki hakee sitä yrityksen puolesta. Finnveran takausosuus max 80%.

Pk-takaus on tarkoitettu yli 3 vuotta toimineille yrityksille ja sillä voidaan taata korkeintaan 150 000 euron pankin myöntämä laina. Pankki hakee takausta yrityksen puolesta.

Finnvera-takausta voidaan myös käyttää yritysten lisääntyneiden käyttöpääomatarpeiden rahoittamiseen. Takausosuus on tässä myös nostettu 80 %:iin. Finnvera- takauksessa on otettu käyttöön ns. fast track- menettely, joka koskee pankin myöntämää 150 000- 1 000 000 euron suuruista käyttöpääomalainaa.

HUOM! Yksinyrittäjät eivät voi hakea Finnveran kautta takausta/rahoitusta.

Lisää tietoa Finnveran takauksista koronavirustilanteesta johtuen, voit lukea tästä.

 

BUSINESS FINLAND

Business Finland tarjoaa liiketoiminnan kehitysrahoitusta häiriötilanteissa.

Rahoitus on tarkoitettu Suomessa toimiville pk-yrityksille (oy, oyj, ay, ky, osk) joilla on 6-250 työntekijää ja midcap- yrityksille, joiden liiketoiminta kärsii koronavirustilanteesta. Rahoitusta on saatavalla kahta erilaista: esiselvitys ja kehittämisrahoitus. Yritys ei voi hakea molempia rahoituksia samanaikaisesti.

Haluan painottaa, että Business Finlandin kehitysrahoitusta voidaan myöntää VAIN oy, oyj, ay, ky ja osk- muotoisille yrityksille, jotka työllistää vähintään 6 työntekijää. Jos olet siis kommandiittiyhtiö, mutta työllistät vain 2 työntekijää, Business Finland rahoitusta ei voida myöntää.

Esiselvitysrahoitus on enintään 10 000 euroa ja avustuksen suuruus on 80% projektin hyväksytyistä kokonaiskustannuksista ja ennakkoa voidaan maksaa 70% myönnettävän avustuksen määrästä. Business Finlandin rahoituksen suuruus on enintään 10 000€ (hankkeen kokonaisbudjetti tällöin 12 500 euroa).

Kehittämisrahoitus on enintään 100 000 euroa. Avustuksen määrä on 80% projektin hyväksytyistä kokonaiskustannuksista ja ennakkoa voidaan maksaa 70% avustuksen määrästä. Business Finlandin rahoituksen suuruus on enintään 100 000€ (hankkeen kokonaisbudjetti tällöin 125 000 euroa).

Tämä on hyvä monen myös tietää, Business Finlandin rahoitus ei ole tarkoitettu käyttöpääomarahoitukseksi. Rahoitusta voi käyttää AINOASTAAN uusien asioiden pilotointiin yrityksen liiketoiminnassa. Kehittämistoimenpiteiden kohteena voi olla esimerkiksi: uusia palveluja ja tuotteita, uusi kumppanuus- ja alihankintamalleja jne.

Business Finlandin rahoituksesta voidaan maksaa ennakkoon 70% ja loput maksetaan loppuraportoinnin yhteydessä. Tästä tehdään siis kirjanpitoon projektiseurannat, jolla seurataan onko kehittämishankkeen kustannukset hyväksyttäviä.

Business Finlandin rahoitus on suoraa tukea, ei siis lainaa, ja tätä ei yrityksen tarvitse maksaa takaisin.

Voit lukea tarkemmin Business Finlandin rahoituksesta tarkemmin tästä.

 

ELY-KESKUKSET

Ely-keskuksen avustuksen kohteena on tukea yrityksiä koronavirusepidemian aiheuttamien haitallisten vaikutusten minimoimiseksi sekä kannustaa yrityksiä työllistämiseen.

Avustus voidaan myöntää yritysmuodosta riippumatta yrityksille:

- työllistää 1-5 työntekijää ja joiden työaika keskimäärin vähintään 30 tuntia vkossa.

- joille koronavirus on aiheuttanut tilapäisiä markkina- ja tuotantohäiriöitä

- jotka pyrkivät uudistumaan ja vahvistamaan osaamistaan

Avustusta myönnetään 1. tilanneanalyysin tekemiseen, joka voi olla enintään 10 000 euroa tai 2. kehittämistoimenpiteisiin, joka voi olla enintään 100 000 euroa.

Molemmissa tapauksessa avustuksen suuruus on 80% avustuksen perusteena olevista kustannuksista ja avustuksesta voi maksaa ennakkoon 70%.

ELY-keskuksen tuki on suoraa tukea, ei siis lainaa, ja tätä ei yrityksen tarvitse maksaa takaisin.

ELY-keskuksen tuki ei myöskään ole tarkoitettu käyttöpääomarahoitukseksi. Avustusta voi käyttää AINOASTAAN uusien asioiden pilotointiin yrityksen liiketoiminnassa. Kehittämistoimenpiteiden kohteena voi olla esimerkiksi: uusia palveluja ja tuotteita, uusi kumppanuus- ja alihankintamalleja jne.

HUOM! Tämä avustus ei ole tarkoitettu yksinyrittäjille, tai yrityksille, jotka työllistää yli 6 henkeä.

Tämän avustuksen haku avautuu 31.3.2020 ja voit lukea lisää ELY-keskuksen myöntämästä avustuksesta tästä.

 

KUNTA

Yksinyrittäjät voivat kohta hakea kunnilta rahoitusta koronaviruksen aiheuttamiin vaikeuksiin. Tukea voidaan myöntää rinnakkain tulossa olevan laajennetun työttömyysturvan kanssa. Toisin kuin Business Finlandin ja ELY-keskusten tuet, tätä tukea voi käyttää erityisesti yritystoiminnasta aiheutuviin kiinteisiin kustannuksiin, kuten vuokriin.

Tukea olisi tulossa jakoon 100 miljoonaa kuuden kuukauden ajalle.

Tukea ei voi vielä hakea, koska työ- ja elinkeinoministeriö ja Kuntaliitto ovat vasta valmistelemassa rahoitusmallia. Tiedossa ei esimerkiksi ole, mikä on tuen euromäärä per yksinyrittäjä tai missä rajoissa se voi vaihdella.

Voit lukea uusimmat tiedot tästä ja tästä

 

APUA LÖYTYY ALWAYS

Jos jotain positiivista tästä haluaa ottaa esille, niin ainakin nyt palaset loksahtelevan paikalleen siinä mielessä, että nyt on raamit kuka voi hakea rahoitusta/tukea ja mistä paikasta. Toki yksinyrittäjillä on ahdinko nyt suurin, mutta toimikaa pian, laittakaa mailia heti kun joku mietityttää. Vaikka tällä hetkellä olemme muutenkin ylityöllistettyjä tilinpäätösaikaan, on yrittäjien hätä suuri, joten ainakin minulle voi laittaa mailia heti kun joku mietityttää. Aamulla, illalla, yöllä ja vkonloppuisin, Im still hangin on ja vastaan asap.

Edelleen jos siis tuntuu että tarvitset apua näiden tukihakemusten kanssa, soita Henrille ( 0505980081 henri.kylen@tilintakojat.fi). Henrin kanssa sitten järjestetään aikaa.

Muistakaa sillä välin pestä käsiä ja pysykää terveenä ja myöskin #tueyrittäjää

Tästä mennäänkin suoraa tietä pakohuoneeseen Exit Ouluun.

 

Terveisin Honi

 

Article image
< takaisin
OTA YHTEYTTÄ