Blogi

JOULULAHJAT TYÖNTEKIJÖILLE JA YRITTÄJILLE

20.12.2021

JOULULAHJAT TYÖNTEKIJÖILLE

Henkilökunnalle annettu lahja on verovapaata, jos lahja on kohtuullinen, eikä se ole rahaa eikä lahjakortti. Eli esimerkkinä joulukinkku, herkkukori tai jokin esine. Jokaiselle työntekijälle on annettava samanarvoinen lahja, jota työntekijä ei saa itse valita. Yksittäinen työntekijän lahjan arvo on kohtuullinen, kun se on maksimissaan 100 euroa vuodessa.

Työntekijältä ei tällöin pidätetä lahjasta veroa eikä se vaikuta eläkevakuutusmaksuihin. Henkilökunnan lahja on yritykselle verotuksessa vähennyskelpoista kulua, mutta arvonlisäveron vähennysoikeutta ei ole.

Joulurahat sekä muut yleiskäyttöön soveltuvat lahjakortit, kuten esimerkiksi Citymarketin lahjakortti ja muut rahaan verrattavat suoritukset henkilökunnalle katsotaan palkaksi niiden arvosta riippumatta. Eli rahalahjat ja lahjakortit ovat aina verottajan silmissä palkkaa. Yksilöity lahjakortti, eli esimerkiksi sellainen, jolla voi valita yhden kolmesta tuotteesta on verovapaa.Vaikka työntekijä saa siinä itse valita itselleen lahjan, on kuitenkin tuotteet rajattu kolmeen, jotka työnantaja on itse rajannut.

 

SAAKO YRITTÄJÄ OSTAA ITSELLEEN JOULULAHJAN?

Yrittäjä/Yksinyrittäjä saa myös ostaa itselleen joululahjan samoilla ehdoilla kuin työntekijälle ostettaisiin joululahja. Kunhan lahjan arvo on kohtuullinen eli maksimissaan 100 euroa vuodessa ja se ei ole rahaa eikä lahjakortti, jota ei ole yksilöity.

 

ASIAKKAIDEN JA YHTEISTYÖKUMPPANEIDEN JOULULAHJA?

Yhteistyökumppaneiden lahjat ovat antajan verotuksessa 100 %:sesti vähennyskelpoisia, silloin kun lahja on verrattavissa tavanomaiseen mainoslahjaan. Myös yrityksen omia tuotteita voidaan antaa mainostarkoituksessa. Mainoslahja voi olla arvoltaan max. 35 euroa saajaa kohden.

Asiakkaiden lahjat ovat taas aina luonteeltaan edustuskulua, jolloin niistä saa verotuksessa vähentää 50%. Edustuskulujen arvonlisäverot ovat aina vähennyskelvottomia.

 

LAHJOITUKSET KIRJANPIDOSSA

Kuten on aiemminkin käyty aihetta läpi blogeissa, mutta muistutetaan vielä. Tilin Takojat Oy siis lahjoitti 1001 euroa Kummit Ry:lle tänä vuonna, miten tämä vaikuttaa kirjanpidossa?

Lahjoitus on vähennyskelpoinen, vain jos se on annettu suoraan lainkohdassa mainitulle saajalle.

Lahjoitukset saa vähentää, jos lahjoituksen määrä lahjoituksen saajaa kohti on vähintään 850 euroa ja lahjoitus annetaan yleishyödylliseen tarkoitukseen, ja samalla paikalliseen tai yrityksen toimialaa lähellä olevaan tarkoitukseen.

Suomen Kummit Ry, kuuluu Verohallinnon nimeämiin yhdistyksiin, joista yhteisö voi saada lahjoitusvähennyksen. Lahjoittamani 1001 euroa, voin siis vähentää omassa kirjanpidossani.

 

Tilin Takojat toivottaa kaikille oikein hyvää ja turvallista Joulua <3

 

Article image
< takaisin
OTA YHTEYTTÄ